

Uusi naisten Meidän perheemme -toiminta alkaa helmikuussa. Kaikille maahanmuuttajataustaisille sekä suomea äidinkielenään puhuville naisille avoin vertaisryhmä ja kohtaamiskahvila järjestetään viikoittain Meri-Rastilassa. Vertaisryhmän ja kohtaamiskahvilan tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta eri kulttuureista tulevien naisten välillä.
Meidän perheemme -vertaisryhmässä keskustellaan muun muassa perheeseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista sekä kannustetaan ryhmäläisiä löytämään tekemistä vapaa-ajalle. Ryhmän aiheina voivat olla esimerkiksi lasten kasvatus, puolison rooli sekä työ- ja harrastusmahdollisuudet. Keskusteluja käydään African Caren ohjaajien ja vierailevien asiantuntijoiden opastuksella selkosuomeksi. Ohjaajat ja muut ryhmäläiset auttavat tulkkaamisessa tarvittaessa. Paikalla on myös lastenhoitaja, joten ryhmään voi tulla lasten kanssa.
Meidän perheemme -kohtaamiskahvilassa voi keskustella ja tutustua rennossa ilmapiirissä muihin helsinkiläisiin naisiin kahvin äärellä. Kohtaamiskahvilan aikana on mahdollista saada myös henkilökohtaista neuvontaa. Paikalle voi saapua yksin, lasten kanssa, ystävien kesken tai miten haluaakaan.
Vuoden 2017 aikana Meidän perheemme -toiminta järjestää myös pop up -ryhmiä Itä-Helsingin alueella. Pop up -ryhmissä African Caren ohjaajat vetävät keskustelua sovitusta aiheesta perheeseen ja parisuhteeseen liittyen. Ota yhteyttä, jos mielessäsi on paikka, jossa voisimme vierailla.
Vertaisryhmä tapaa maanantaisin klo 10.00–12.30 (6.2.2017 alkaen).
Kohtaamiskahvila on avoinna perjantaisin klo 11.00–13.00 (10.2.2017 alkaen). Poikkeuksena viikot 9, 12 ja 14, jolloin kahvila on keskiviikkoisin klo 13–15.
Paikka: African Caren ryhmätila (Meri-Rastilan kuja 2 B, 3. kerros, Helsinki).
Lue lisää ryhmätoiminnastamme tästä.