Turvallisia synnytyksiä Somaliassa

4.12.2014

Somalian pääkaupungista Mogadishusta 30 km luoteeseen sijaitsee noin 100 000 asukkaan Afgoin kaupunki. Kaupungin tarkkaa asukasmäärää ei tiedä kukaan, sillä väestönlaskentaa ei ole suoritettu vuosiin, ja alueella on paljon paikasta toiseen liikkuvia maan sisäisiä pakolaisia. Pitkään jatkuneen konfliktitilanteen takia seudun terveydenhoitojärjestelmä on olematon, ja raskaana olevat naiset jäävät usein ilman riittävää raskausajan seurantaa ja hoitoa. Monet naiset synnyttävät kotona yleensä perimätiedon varassa toimivan kyläkätilön avustuksella.

Turvatakseen mahdollisimman monelle lapselle hyvän alun elämään African Care ry aloitti Afgoissa synnytysklinikka- ja koulutushankkeen vuonna 2012. Synnytysklinikan päivittäisestä hallinnoinnista vastaa paikallinen kumppanijärjestö, mutta African Caren edustajat pyrkivät käymään paikan päällä kaksi kertaa vuodessa monitoroimassa hankkeen etenemistä, toimittamassa tarvikkeita ja jatkokouluttamassa klinikan henkilökuntaa. Hankkeen avulla saadaan ehkäistyä synnytykseen ja raskauteen liittyviä komplikaatioita, ja klinikka on monelle naiselle ainoa mahdollisuus saada hyvää terveydenhoitoa, sillä alueella ei ole muita ilmaisia, ympärivuorokautisia synnytysklinikoita. Synnytysten lisäksi klinikalla hoidetaan myös muita asiakkaita. Klinikalta vastasyntynyt saa tarvittavat rokotteet sekä syntymätodistuksen, joka tekee lapsen näkyväksi ja on ensisijaisessa asemassa lapsen turvallisen kasvun kannalta. Vuonna 2014 klinikalla on syntynyt marraskuun loppuun mennessä jo 1029 lasta.

IMG_1557

Synnytysklinikka- ja koulutushankkeen yhteydessä koulutetaan myös kätilöitä, terveydenhoidon ammattilaisia sekä kyläkätilöitä eri puolilta Somaliaa. Kyläkätilöt toimivat kätilöinä omissa kyläyhteisöissään, ja heidän avullaan voidaan taata turvallinen synnytys naisille jotka synnyttävät omissa kylissään. Osana koulutusta kyläkätilöt opetetaan tunnistamaan synnytykseen mahdollisesti liittyvät komplikaatiot ajoissa, jotta naisen on mahdollista saada tarvittaessa synnytykseen sellaista apua klinikalta, jota kyläkätiöt eivät yksin pysty antamaan. Vuosittain hankkeen puittessa koulutusta saa 65 kätilöä, kyläkätilöä ja muuta terveystyöntekijää.


Verkkokauppamme kautta voit lahjoittaa malarialta suojaavan hyttysverkon tai äitiyspakkauksen, jotka annetaan jokaiselle synnytysklinikallamme synnyttäneelle äidille ja vastasyntyneelle Etelä-Somalian Afgoissa.

© African Care ry

Keräyslupa RA/2018/1173

Takaisin ylös