#KummiksiKlinikalle – kätilön kertomaa

Julkaistu: 4.5.2016 | Kategoriat: Yleinen

Kerro ystävälle

 

kätilö

Haastattelimme synnytysklinikalla työskentelevää kätilöä Xaawo Mukhtaaria. Hän on 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja hän on työskennellyt synnytysklinikalla neljä vuotta. Hän on saanut kätilön koulutuksensa African Caren synnytysklinikka ja -koulutushankkeen kautta. Kysyimme häneltä muutamia kysymyksiä.

Mikä on parasta työssäsi?

Työssäni parasta on se, että saan auttaa äitejä ja lapsia, ihmisiä ketkä tarvitsevat apua. On myös mukavaa päästä hyödyntämään niitä asioita, joita olen oppinut.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Klinikalla joka päivä on erilainen: tulee uusia asioita ja uusia asiakkaita. Päätyöni on synnytysten hoitaminen, mutta teen myös raskauksien seurantaa, rokotuksia jne. Tavallisena päivänä syntyy 4-5 vauvaa, joista suurin osa öisin. Yövuoro on usein kiireinen.

Millaisia tapoja ja uskomuksia raskauteen ja synnytykseen liitetään Somaliassa?

Äidit syövät vähemmän loppuraskauden aikana, jotta vauva ei kasva liian isoksi ja synnytys kävisi helpommin. Synnyttäneet äidit eivät myöskään poistu kotoaan lapsivuodeaikaan, 40 päivään.

Kerro saamastasi koulutuksesta:

Olin tyytyväinen saamani koulutukseen. Opin tietysti paljon perusasioita liittyen raskauteen ja synnytykseen, mutta myös miten ehkäistä riskisynnytyksiä. Lisäksi meille pidettiin koulutuksia hygienian ja kunnollisen sanitaation merkityksestä ja kuinka näin voidaan ehkäistä epidemioita.

Mitä klinikan sulkeminen merkitsisi alueen asukkaille?

Klinikkamme on alueen ainoa klinikka, jossa autetaan äitejä ja vauvoja. Suurin osa asiakkaistamme on vähävaraisia ja heillä ei olisi varaa ostaa terveyspalveluja. Klinikka sijaitsee lähellä maansisäisten pakolaisten pakolaisleiriä, hekin tarvitsevat terveyspalveluja. Klinikalla annetaan hoitoa myös muille kuin odottaville/synnyttäville äideille.

Missä naiset synnyttäisivät ilman klinikkaa?

Kuka missäkin, kodeissaan, pääosin kouluttamattomien kyläkätilöiden avustuksella. Klinikkamme tulon jälkeen äitiyskuolleisuus alueella on vähentynyt.

Mitä Somalia tarvitsisi, että terveydenhuolto toimisi?

Vahvan terveysministeriön ja terveysministerin, jotta terveydenhuoltoa arvostettaisiin. Toivo paremmasta tulevaisuudesta on aina olemassa.

Käännetty suomeksi somalin kielestä

 

Kannustamme sinuakin ryhtymään klinikan kummiksi! Voit lahjoittaa joka kuukausi valitsemasi summan Somalian äitien ja lasten hyväksi. Voit tukea työtämme myös kertalahjoituksella.

Lisätietoja synnytysklinikka ja -koulutushankkeesta.

Lahjoita hyvää

Tue toimintaamme aineettomalla lahjalla, tilisiirrolla tai kuukausilahjoituksella