

African Care on maahanmuuttajataustaisten naisten perustama ja johtama kansalaisjärjestö, joka vahvistaa naisten oikeuksia Suomessa ja kehitysmaissa. Suomessa teemme kotoutumista edistävää työtä Itä-Helsingissä ja koulutus- ja vaikuttamistoimintaa erityisesti maahan muuttaneiden naisten seksuaaliterveyteen liittyen. Somaliassa edistämme naisten ja lasten terveyttä synnytysklinikka- ja koulutushankkeella. Työyhteisömme on aidosti monikulttuurinen.
Haemme nyt koordinaattoria STEA:n rahoittamaan maahan muuttaneiden naisten ja heidän perheidensä hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavaan hyvinvointitoimintaan.
African Caren hyvinvointitoimintaan kuuluu neljä viikoittain kokoontuvaa ryhmää, joissa vierailee maahan muuttaneita naisia ja heidän lapsiaan. Ryhmissä on monipuolista hyvinvointia edistävää toimintaa työntekijöiden tai vierailevan asiantuntijan ohjaamana, ja joskus ryhmiin osallistuvat naiset toimivat vapaaehtoisina ja järjestävät toimintaa. Olemme ylpeitä siitä, että ryhmissä on turvallinen ja kodikas tunnelma.
Koordinaattorin tehtäviin kuuluu hyvinvointitoiminnan koordinointi ja kehittäminen, ryhmätoiminnan suunnittelu ja ohjaaminen, viestintä, arviointi ja raportointi. Hän vastaa myös vapaaehtoisten, vertaisohjaajien ja lastenhoitajien työn ohjaamisesta. Lisäksi hän tekee sidosryhmätyötä, toimii asiantuntijana verkostoissamme ja järjestää tapahtumia. Koordinaattori työskentelee tiiviinä työparina hyvinvointitoiminnan suunnittelijan kanssa ja vastaa toiminnan tavoitteiden saavuttamisesta.
Toivomme:
- – Positiivista työotetta ja innostusta kehittää hyvinvointitoimintaa
- – Erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja ja kulttuurisensitiivisyyttä
- – Kokemusta maahanmuuttajatyöstä
- – Projektinhallintataitoja
- – Vähintään kahden vuoden relevanttia työkokemusta tai vastaavaa näyttöä.
- – Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. sosionomi, yhteiskuntatieteet) tai vastaavaa osaamista
- – Erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista ja sujuvaa englannin kielen taitoa.
Lisäksi arvostamme:
- – Kokemusta STEA-rahoituksesta ja raportointitehtävistä
- – Järjestökentän tuntemusta
- – Kokemusta vapaaehtoistyön koordinoinnista
- – Selkosuomen, arabian, somalin, kurdin tai darin kielen taitoa
Työaika on 38 tuntia viikossa, sijoittuen välille 9-18. Ilta- tai viikonlopputöitä on satunnaisesti. Työpaikkana on pääasiassa African Caren toimipiste Meri-Rastilassa. Työsuhde on määräaikainen vuoden 2019 loppuun, jonka jälkeen työsuhdetta voidaan jatkaa, mikäli jatkorahoitus vahvistuu. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV (pdf-muodossa, nimeä etunimi_sukunimi_hyvinvointitoiminnan_koordinaattori) 24.2. mennessä otsikolla ”Hyvinvointitoiminnan koordinaattori” osoitteeseen info@africancare.fi. Lisätietoa työstä antaa African Caren toiminnanjohtaja Batulo Essak (0400 671288) tiistaina 19.2. kello 9-10.