Avoin työpaikka: lastenhoitaja (osa-aikainen)

Julkaistu: 16.12.2016 | Kategoriat: Yleinen

Kerro ystävälle

African Care ry on sosiaali- ja terveysalalla toimivien afrikkalaisnaisten vuonna 2001 perustama kansalaisjärjestö, joka pyrkii Suomen toiminnallaan vahvistamaan maahanmuuttajanaisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia. African Care toimii yhteistyökumppanina Stadin aikuisopiston kotivanhempien suomen kielen koulutuksessa (KOTIVA) tarjoamalla koulutusohjelmaan lastenhoitopalveluita.

Etsimme osa-aikaista lastenhoitajaa 26.1.-2.6.2017 väliselle ajalle. Lastenhoitaja olisi yhdessä toisen lastenhoitajamme kanssa vastuussa alle 3-vuotiaiden lasten hoidosta kun heidän vanhempansa opiskelevat suomea. Hoitajat huolehtivat lasten turvallisuudesta, hyvinvoinnista ja perushoidosta (mm. syöttäminen ja vaipanvaihto) vanhempien opiskellessa kurssilla.  Ryhmäytymisen jälkeen tehtävänä on järjestää lapsille virikkeellistä toimintaa, esimerkiksi luku-ja lorutuokioita, laulua, tanssia ja yhteisiä leikkejä. Hoitajan tulee myös huolehtia hoitopaikan järjestämisestä hoidon päättyessä.

Edellytämme hoitajalta lastenhoitoon erikoistuneen lähihoitajan pätevyyttä tai kasvatusalan koulutusta (esim. opettaja, nuoriso-ohjaaja tai koulunkäyntiavustaja) sekä kokemusta monikulttuurisesta lastenhoidosta vähintään kolme kuukautta.

Tehtävään valitun tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.

 

Hoitajien työaika: 7 tuntia/ viikko, maanantaina ja keskiviikkona klo 8.30-12.00.

Työn kesto: 26.1.-2.6.2017. Loma-aika: viikko 8 (20.2 ja 22.2., hiihtolomaviikko) sekä maanantai 17.4 (pääsiäispäivä).

Työpaikan sijainti: Viikin nuorisotalo (Agronominkatu 3, 00790 Helsinki)

Palkkaus: 11 euroa/tunti

Jätä hakemus: Hae tehtävään lähettämällä työhakemus ja ansioluettelo sähköpostiosoitteeseen: info@africancare.fi tiistaihin 27.12.2016 mennessä. HAKUA PIDENNETTY to 12.1.2017 ASTI!

Lisätietoja tehtävästä: Toiminnanjohtaja Batulo Essak. Puh. 0400 671 288.

Lahjoita hyvää

Tue toimintaamme aineettomalla lahjalla, tilisiirrolla tai kuukausilahjoituksella